KIM LÖNNHOLMIN SOOLOLEVYN VALTAISA MENESTYS YLLÄTTÄNYT KAIKKI

Ote teoksesta Kisu – Onnestain on puolet sinun, toim. Elina Saksala, kust. Reuna, 2019 :

Flamingo tuotti pian kilpailujen jälkeen Lönnholmin debyyttialbumin, joka sai nimensä suosikkikappaleen mukaan. Suurin osa levyn kappaleista on Edu Kettusen ja Esa Kaartamon tuotantoa, ja Kassu toimi sovittajana. He myös vastasivat studiotyöskentelystä Kisun ollessa vastaava tuottaja. Kim Lönnholmin menestys oli kaikille melkoinen yllätys. Vaikka nuoret tunsivat hänet Broadcastin solistina, suuri yleisö ei häntä tuntenut, eikä kukaan osannut etukäteen odottaa noin valtaisaa menestystä.

Levyä myytiin 114 000 kappaletta eli tuplaplatinan edestä. Flamingo julkaisi Raha-automaattiyhdistystä varten myös sinkun, jonka A-puolella oli Kirkan ”Hiljaisuutta” ja B-puolella Lönnholmin ”Minä olen muistanut”. Sitä myytiin noin neljätuhatta kappaletta.

Seuraavana vuonna eli 1990 Flamingo tuotti Kim Lönnholmin toisen albumin Minulla on koti, joka jatkoi Minä olen muistanut- levyn linjaa: kappaleet sävelsi, sanoitti ja sovitti parivaljakko Kettunen-Kaartamo ja he myös tuottivat levyn. Levyä myytiin kelvollisesti, mutta menestys ei kuitenkaan ollut edeltäjänsä luokkaa, ja niin levy jäi Lönnholmin viimeiseksi. Tämän jälkeen hän on toiminut solistina eri bändeissä, taustalaulajana muiden artistien levyillä ja tekee mainosmusiikkia.