KISU TEHNYT TAUSTATYÖTÄ JUHA BJÖRNISEN JA OLLI AHVENLAHDEN LEVYTUOTANNOILLA

Ote teoksesta Kisu – Onnestain on puolet sinun, toim. Elina Saksala, kust. Reuna, 2019 :

Flamingon laaja tuotanto mahdollistui nimenomaan siksi, että osassa levyistä yhtiö oli pikemminkin julkaisijan kuin tuottajan roolissa. Mukaan mahtui myös kokoelmalevyjä useilta artisteilta sekä joululauluja ja paljon muuta.

”Silloinkin, kun käytimme freelance-tuottajia, kuten Olli Ahvenlahtea, Juha Björnistä tai Jukka Hakoköngästä, kaikkiin julkaisuihin liittyi paljon taustatyötä: neuvotteluita, kansituotantoja, kustannussopimuksia, markkinointia ja tiedottamista ja kaikenlaista muuta sälää. Jokainen artisti piti pyrkiä hoitamaan hyvin. Tein aivan järjettömästi töitä, pitkiä päiviä, monessa asiassa vähän liiankin yksin. Joskus jouduin juoksemaan Ravintola Salveen hakemaan Vexiltä allekirjoituksen vekseliin – vain hänellä oli firman maankäyttöoikeus. Annoin varmasti kaikkeni sen firman eteen”, Kisu muistelee Flamingon vuosiaan.

Oheinen äänite on yksi Björnisen ko. tuotannoista.